Autoimme ESTT:tä laajentumaan uusille paikkakunnille

Etelä-Savon Työterveys, ESTT, on Etelä-Savolainen työterveyshuollon palveluja tarjoava yritys, joka toimii Mikkelissä, Pieksämäellä, Savonlinnassa, Juvalla, Mäntyharjulla, Kangasniemellä ja Puumalassa.

Etelä-Savon Työterveys avasi viime syksynä yksiköt Pieksämäelle ja Savonlinnaan. Yhteistyöhön Konstniekan kanssa lähdettiin, koska asiakashankintaan tarvittiin lisää resursseja.

Yhteistyö alkoi markkinakartoituksella. Otokseen valittiin 150 yritystä Savonlinnan ja Pieksämäen talousalueilta. Kyselyssä kartoitettiin miten tyytyväisiä yritykset ovat nykyiseen palvelutarjoajaan. Lisäksi kysyttiin, milloin yritys haluaa kilpailuttaa työterveyspalvelunsa seuraavan kerran. Kartoitusten jälkeen Konstniekka on sopinut tapaamisia ESTT:n asiakashankinnasta vastaavalle Ulla Honkamaalle.

Ullan mukaan tulokset ovat olleet hyviä ja Etelä-Savon Työterveys on saanut nopeasti uusia asiakkaita. Konstniekan merkitys myyntiprosessin suunnittelussa ja läpiviennissä on ollut merkittävä.

”Olen ollut tosi tyytyväinen. Konstniekka on hoitanut säntillisesti juuri sen mitä on luvannut ja yhteistyö on toiminut hyvin.”

– Ulla Honkamaa, varatoimitusjohtaja Etelä-Savon työterveys

Etelä-Savon Työterveys suosittelee Konstniekan palveluita tilanteisiin, jossa on tarve kiihdyttää uusasiakashankintaa ilman, että palkataan uutta henkilöä.