Työ, vapaa ja identiteetti

Pitäisi kirjoittaa, että nettisivumme ovat uudistuneet (www.konstniekka.fi). Pistäydyin syyslomalla ja kun ajatus sai vapaasti harhailla, törmäsin artikkeliin identiteetistä ja siitä, kuinka roolimme vaikuttavat identiteettiimme.

Aloin pohtia kuinka työ, perhe ja vapaa-aika vaikuttavat identiteettimme, ikä, parisuhde, mistä on kotoisin jne. Artikkelin ydinajatus oli, että identiteetin kannalta olisi hyvä, jos olisi monia vahvoja rooleja – yhden mahdollisesti pettäessä isku ei olisi sitten niin kova. Toisaalta olisi loistavaa, mikäli roolit eivät olisi ristiriidassa keskenään.

Työn tulisi myös mahdollistaa asioita. Siis nimenomaan noin päin eikä niin että ’lomalla ladataan akkuja’. Itse tykkään tehdä töitä Konstniekalla, koska pääsen hyppäämään asiakkuudesta toiseen, toimimaan asiakasrajapinnassa välillä myyjän, välillä asiantuntijan ja välillä valmentajan rooleissa. Kotona on sitten ihan eri roolit (asiantuntijarooli ei oikein toimi teinin tai vaimon kanssa – ja hyvä niin).

Itselläni omassa identiteetissäni työ on kohtuullisen isossa roolissa, koska pyrin siihen, että työ on myös kivaa. Loman jälkeinen kirjoituksenikin näyttää ajelehtivan melkoisesti… mainittakoon nyt vielä loppuun, että nettisivumme ovat uudistuneet – käyhän vilkaisemassa www.konstniekka.fi.

Anssi